Training Apps

Miten näillä treeneillä treenataan?

Meiltä kysellään aina toisinaan, että missä Training Appsin treeneillä voi treenata ja kenelle ne on suunniteltu. Entä jos minulla on jo saliohjelma, voinko tehdä treenejä sen ulkopuolelta? Päätimme vastailla näihin kysymyksiin myös täällä blogin puolella – tässä siis vinkkejä Training Appsin treeneillä treenaamiseen!

Vasta-alkajille ilmaiset treenimme sopivat sellaisenaan. Harjoitusohjelma on pääasiassa suunniteltu niin, että treenit voidaan tehdä vaikka kotona. Näet kerralla kolmen päivän treenit – eilisen, tämän päivän ja huomisen. Aina yksi näistä treeneistä on tehtävissä ilman välineitä, tai liikkeille on olemassa vaihtoehtoinen tapa suorittaa ne ilman välineitä. Esimerkiksi penkkipunnerruksen voit korvata tekemällä tavallisia punnerruksia.

Jos liikunnan harrastaminen on sinulle uutta, voit aloittaa tekemään treenejä esimerkiksi kaksi tai kolme kertaa viikossa. Kun liikkeet tulevat sinulle tutuiksi, voit alkaa noudattamaan päivän treenejä. Muista kuitenkin, että maltti on valttia ja aina ei tarvitse tehdä täysillä, vaan oman taitotason ja jaksamisen mukaan.

Antti Eskon ja Olli Kunnarin suunnittelemasta loikkatreenistä hyötyvät niin kestävyys-, joukkue- ja voimalajien harrastajat. Nämä ovat plyometrisia harjoitteita, joiden tavoitteena on kehittää nopeusvoimaa ja räjähtävyyttä. Loikkatreenit kannattaa tehdä aina ennen varsinaista kuntosali- tai juoksutreeniä, tai niiden välipäivinä. Tällöin loikkaharjoituksista saadaan parhaat tehot irti.

Jos kuntosaliharrastus on sinulle jo ennestään tuttua, sopivat Training Appsin treenit hyväksi vaihteluksi perinteiseen tekemiseen. Näin kehosi saa riittävästi uutta ärsykettä ja kehittyminen on jatkuvaa. Jos haluat esimerkiksi parantaa keskivartalon lihaksia, voit ottaa Noora Toivon suunnitteleman kuuden viikon vatsalihastreenit mukaan kuntosaliohjelmaan. Nooran treenit ovat erittäin haastavia, joten muistathan jättää tällöin nykyisen kuntosaliohjelman vatsalihastreenit siksi aikaa pois. Nooran vatsalihastreenit voit esimerkiksi tehdä kuntosaliohjelman päätteeksi.

Jos haluat tehdä kuntosaliohjelman ohessa Training Appsin ilmaisia treenejä, voit hyvin tehdä päivän treenin salitreenin päätteeksi, esimerkiksi 2-3 kertaa viikossa. Niin kliseiselle kuin se kuulostaakin, on tässäkin oman kehon kuunteleminen on avainasemassa. Annettuja treenejä ei tarvitse aina tehdä verenmaku suussa ja hampaat irvessä!

 

PS. Jos Training Appsin treenit eivät ole sinulle vielä entuudestaan tuttuja, niin treenisoftamme voi ladata ilmaiseksi puhelimeen tai tablettiin App Storesta ja Google Play -kaupasta. Linkit kyseisiin putiikkeihin löydät suoraan tästä alta. Treenisoftastamme löydät ilmaiset treenit koko kehon treenaamiseen sekä koko joukon urheilijoiden suunnittelemia treenejä. Urheilijoiden treenit maksavat 2,69 €/treeni. Uusimpana ovat tulossa jääkiekkoilija Ville Niemisen ja ammattinyrkkeilijä Jussi Koivulan treenit!


LATAA ILMAINEN SOVELLUS PUHELIMEEN TAI TABLETTIIN:
Play App Store