Training Apps

Jooga – eikös siellä vain hengitellä?

piia2

Tällä hetkellä harva se päivä tulee eri medioissa vastaan toinen toistaan kovempia treenejä; kilpaillaan toisia vastaan, kelloa vastaan, itseä vastaan ja ainakin vähintään läskiä vastaan. Mitä loppuunpalaneempi olo treenin jälkeen, sen parempi. Vanha kunnon BodyPump-tunti alkaa tuntua mummojen keppijumpalta. Miksi ihmeessä sitten pitäisi vaivautua joogasalille huokailemaan, kun aikansa voisi käyttää niin paljon tehokkaamminkin?

Voisiko mitenkään olla mahdollista, että joogaharjoittelun avulla saisi noista edellä mainituista tehotreeneistäkin vielä enemmän irti? On täysin mahdollista, ja jopa hyvin todennäköistä, että löydät joogasta muitakin hyötyjä. Yritän tiivistää selkeimpiä ja helpoiten havaittavimpia joogaharjoitteluun kannustavia syitä kirjoitukseeni.

Mielen rauhoittaminen

Joogamatto on paikka, jossa ennemmin tai myöhemmin unohtuu arjen murheet. Puhelimet ja muut tekniset laitteet ovat toivottavasti mahdollisimman kaukana (ja äänettömällä!) harjoituksen ajan. Oman hengityksen tehostaminen ja siihen keskittyminen ohjaa samalla jättämään työasiat, arjen järjestelyhässäkät ja muut mieltä painavat ongelmat ja murheet ainakin harjoituksen ajaksi sivuun. Kuinka moni ongelma onkaan ratkennut, kun asioihin vain malttaa ottaa hieman etäisyyttä!

Hermojärjestelmän tasapainottaminen

Kenellekään ei varmaan enää ole uutinen se, että pitkäaikainen stressi voi olla erittäin haitallista. Jos arki koostuu stressaavasta työstä, kiireisestä vapaa-ajasta ja raskaasta treenistä, hermojärjestelmä voi ajautua epätasapainoon, ja rauhoittumisesta ja rentoutumisesta tulee erittäin vaikeaa. Erikoistilanteissa aktivoituva sympaattinen hermosto toimii ylikierroksilla pitääkseen suorituskykyä mahdollisimman hyvänä lähes jatkuvasti, jos arkemme sitä vaatii. Unen laatu sekä keskittymiskyky kärsivät tällaisesta epätasapainotilasta hyvinkin nopeasti ja stressin pitkittyessä keho alkaa reagoida muillakin tavoilla. Myöskään kovan fyysisen harjoittelun tulokset eivät ole toivotunlaisia, mikäli keho ei pysty palautumaan riittävästi.

Joogassa syvennetty ja tehostettu hengitys aktivoi parasympaattista, rentoutumisen, hermostoa. Tämä madaltaa verenpainetta, hidastaa pulssia ja ohjaa verenkiertoa myös mm. ruuansulatuselimistöön ja tehostaa kehon muita perustoimintoja. Vaikka jotkut joogamuodot voivat olla hyvin fyysisiä ja dynaamisia, niihin sisältyy aina savasana, tai loppurentoutus, joka palauttaa tasapainon sekä kehoon, että mieleen.

Kehonhallinta ja -huolto

Hyvin ohjattu joogaharjoitus kehittää kehon hallintaa ja huoltaa sitä terveellisesti sekä turvallisesti. Opettajan ammattitaitoiset, sanalliset sekä tarvittaessa koskettamalla avustetut, ohjeistukset auttavat harjoittelemaan osallistujan omaa kehoa kunnioittavalla tavalla. Parhaimmillaan asennot linjataan anatomisesti hyvinkin tarkasti ja samalla pystytään vahvistamaan pienempiä, nivelten oikeita asentoja tukevia lihaksia. Toisaalta asennoissa pyritään säilyttämään myös rentoutta niissä lihaksissa, joiden panosta ei kyseisellä hetkellä tarvita. Tämäntyyppinen harjoittelu kehittää jokaisen oman kehon tuntemusta ja on siten hyödyllinen vieminen kaikkeen muuhunkin harjoitteluun.

Onnellisuus

Joogan ensiaskeleet otetaan monesti pitämällä sitä pelkästään fyysisenä harjoituksena, oli sitten tavoitteena vähemmän kireät takareidet tai lihaksikkaammat käsivarret. Mikäli harjoitus on säännöllistä, joogasta saattaa kuitenkin tulla monille jossain vaiheessa myös elämäntapa. Se ei tarkoita sitä, että jostain maagisesta hetkestä eteenpäin kaikki on ihanaa, helppoa ja aurinkoista, että pitää myydä kaikki maallinen omaisuus ja kieltäytyä samalla kaikesta hauskasta. Ennemminkin säännöllisen harjoituksen avulla saattaa oivaltaa, että onnellisen elämän avaimet ovatkin omissa käsissä.

Jooga opettaa olemaan kiitollinen mahdollisuudesta harjoitella, menipä jalka sitten heittämällä niskan taakse tai ehkä sormet eivät yletä vielä lähellekään varpaita. Joogaa ja sen eri muotoja on tänä päivänä tarjolla niin paljon, että mitä ikinä halutaankaan tavoitella ja saavuttaa; mielenrauhaa, notkeat takareidet, parempaa ryhtiä tai elämän tarkoitusta, uskon, että kaikki voivat kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat harjoitukset.

 

Piia Mäkinen

RYT200 Joogaopettaja (Vinyasa Flow, Yin)
Ylab pilatesohjaaja
FAF Personal Trainer
Liikuntaneuvoja (Varalan Urheiluopisto)

 

 
Piia opettaa vinyasa flow- ja yin -joogaa mm. Om Yoga -koululla Tampereella, sekä järjestää workshopeja ja joogalomia Suomessa ja ulkomailla.
www.piiamakinen.com
facebook.com/fitformhyvinvointipalvelut